Finfur Animus - Haetaan baari-DJ:tä
Posted: 17 Jan 2015, 17:46
Heips ja pörps!
Meillähän on Animuksessa baari, anniskeluoikeuksin varustettu ja kaikkea. Nyt haemme sinne levynpyörittäjiä.
Homman nimi on suunnilleen seuraava. Kiinnostuneet voivat vastailla tähän ketjuun, ja voisin luvata että ainakin lähes kaikki kiinnostuneet pääsee soittelemaan. Homma on enimmäkseen taustamusiikkiluontoista, eli äänenvoimakkuus pidetään sellaisella tasolla että baaritiloissa pystyy keskustelemaan vaivatta, ja niin edelleen. Musiikkilajit saavat olla monenkirjavia, joskin hieman täytyy kuunnella paikallaolijoiden mielipiteitä valintojen suhteen niin että baarissa viihdytään mahdollisimman hyvin. Baarissa on myös tanssilattia, joten kannattaa varustautua myös musiikilla jonka tahtiin on hyvä heiluttaa häntää :]
Varsinaisten dancejen aikaan baari-DJ-vuoroja ei ole, tai niiden aikana soitellaan rauhallista taustamusiikkia. Näin annetaan osallistujille mahdollisuus päästä viettämään aikaa myös hieman rauhallisemmin.
Mitä tarvitset mukaan:
- oman äänilähteen (läppäri, levari, jne, tms, yms) josta on normaali linjatasoinen ulostulo ja johto jossa toisessa päässä RCA-liitäntä
- musiikkia edellämainittuun laitteeseen
- hyvää ja joustavaa mieltä, tarvittaessa myös paikallaolijoiden toivebiisien soittelemiseen mahdollisuuksien mukaan
Äänentoistolaitteet löytyvät paikan päältä.
Jos kiinnostuit, tai kaipaat lisätietoja, vastaile tähän ketjuun :]
Huomioitavaa:
- olet mukana DJ-listassa vasta vastaanotettuasi minulta vahvistuksen tässä ketjussa, yksityisviestinä tai muuta kautta. Eli pelkkä kiinnostuksen osoittaminen ei vielä riitä.
- DJ-vuorot ja slottien pituudet eivät ole ennalta päätettyjä, vielä. Ne myös voivat elää tapahtuman aikana.
- DJ:llä täytyy olla hyväksytty rekisteröityminen tapahtumaan. Myös pelkällä tapahtumalipulla ilman majoitusta paikalla olevat pääsevät mukaan listaan.
Tarkoituksena on järjestellä soittolistat niin ettei DJ-nä toimiminen kävisi tuntumaan työltä, vaan kaikilla on hauskaa :]