Page 1 of 1

FinFur Animus 2021 - Siirtyy vuodella eteenpäin (jälleen)

Posted: 13 Jul 2021, 19:49
by SlvWolf
Wurf,

Tässä sitä taas ollaan. Vielä muutama kuukausi sitten asiat näyttivät varsin lupaavilta mutta koronatilanteen kehittyessä epävarmuus ei ole poistunut, vaan enemmänkin jopa osin lisääntynyt. Asiaa on harkittu huolellisesti ja viimeisten tietojen perusteella olemme tulleet siihen tulokseen ettemme voi vieläkään toteuttaa Animusta (2021) turvallisesti ilman että tapahtuman luonne ja sisältö siitä liiaksi kärsisivät.

Siispä - FinFur Animus siirtyy jälleen vuodella eteenpäin ja jatkamme salaliittojen ja kielletyn tiedon mystisessä maailmassa!

Vaikkakaan Animusta ei järjestetä, tutkimme mahdollisuutta pitää päivän tai kahden pienempi kokoontuminen samana ajankohtana tutussa paikassa. Tiedotamme lisää tältä osin myöhemmin.

Tähdet eivät lopulta vielä olleet oikeat, ja ajankohta jona kokoonnumme antaa vielä odottaa itseään. Pysy kuitenkin valppaana, sillä kuten monen asian suhteen viisaat ovat sanoneet, hetki tulee kuin varas yöllä. Jos tietäisi jokainen minkä yövartion aikaan varas tulee, olisi hän hereillä ja tietäisi hetken tulleen! Älä siis edelleenkään jätä ajan merkkejä huomiotta!

Wurf,

Here we go again. Still some months ago the situation seemed to be taking a turn for the better, but as things have developed, the uncertainty has not decreased - things have rather still gotten less certain. After careful consideration accounting for the latest information on the coronavirus situation, we have concluded that it is still not possible to organize Animus (2021) safely without excessive impact upon the nature and the content of the event.

Thus - FinFur Animus is again to be held next year, and we remain in the mysterious world of conspiracies and forbidden knowledge!

Although Animus is not held yet, we are looking into the possibility of holding a smaller, one or two day gathering during the same time period in the familiar location. More information on the possible gathering will be provided going forward.

Stars were still not right, and the time when we again properly gather is still to come. Still, remain alert, as the wise have said concerning many things, the hour will come like a thief in the night. Just as if everyone knew during which hour of guard the thief should come, they would also be awake and know the time had come! Thus, still you shall not ignore the signs of the times!

Re: FinFur Animus 2021 - Siirtyy vuodella eteenpäin (jälleen)

Posted: 13 Jul 2021, 20:15
by Jargonfox
Eeeipä yhtään yllätä ja kyl sillai ihan hyvä päätös, ehtiipähän miettiä täs sitä ohjelman pitämistä sitte paremmin, vähän jäänny suunnittelut puolitiehet huppps :DD

Re: FinFur Animus 2021 - Siirtyy vuodella eteenpäin (jälleen)

Posted: 14 Jul 2021, 23:01
by Darkgeus
ihan hyvä vaan että siityy jälleen vuodella eteen päin turvallisuus on pää asia kaikessa :wolf_yay:

Re: FinFur Animus 2021 - Siirtyy vuodella eteenpäin (jälleen)

Posted: 15 Jul 2021, 13:17
by TheRiska
Mielestäni ihan oikea päätös. Parempi lähteä varmalla pohjalla liikkeelle kuin elää epävarmasti.

Re: FinFur Animus 2021 - Siirtyy vuodella eteenpäin (jälleen)

Posted: 12 Nov 2021, 15:42
by SoanoS
Hmm. Voisin olla kiinnostunut paikasta 2022, jos niitä on vielä... Telegrammin kautta saa kiinni jos on antaa lisäinfoa.

Re: FinFur Animus 2021 - Siirtyy vuodella eteenpäin (jälleen)

Posted: 13 Nov 2021, 17:03
by Jargonfox
SoanoS wrote:
12 Nov 2021, 15:42
Hmm. Voisin olla kiinnostunut paikasta 2022, jos niitä on vielä... Telegrammin kautta saa kiinni jos on antaa lisäinfoa.
Eip ole viel rekkaus auennu, animuksen nettisivuilt eli https://animus.finfur.net/ löytyy infot sit ku aukeaa ja siel on kans linkki telegram ryhmään missä noist infotaa varmaa kaikist nopeinten.